sinenmaa Laajentumispolitiikka kannustaa hillittömään lisääntymiseen ja ahneuteen

Liikkuminen

Kilometrikorvaukset suhteessa automyyntiin

Kotimaa, Liikkuminen

Kilometrikorvauksia maksetaan vuosittain yli miljardi euroa.

- Automyyynti on vuosittain samaa suuruusluokkaa.

- Kilometrikorvaukset ovat suuresti ylimitoitettuja.

- Olen toiminut matka-asentajana 1960 -luvulta lähtien 1980 -luvulle saakka. Kaikenlaiset kulukorvaukset olivat jo silloin sitä luokkaa, että palkka sai jäädä koskemattomana pankkiin. Jo silloin mua hävetti ottaa ns. korvauksia vastaan. Hyväksyn täysin, että työnantaja maksaa pyytämättä tehdystä työstä palkan, mutta en ole koskaan voinut hyväksyä omalle kohdalle ylettömiä korvauksia.

Huomioita väärinpysäköidyistä autoista

Kotimaa, Liikkuminen

Minulta meni ohi tuo väärinpysäköimysjuttu parkkisakkojen korottamisineen, vaikka  minulla on paljon omia havaintoja, mikä sen on saanut aikaan. Ainakin täällä Kalliossa väärinpysäköidyissä autoissa ei lue fin, vaan jotakin muuta. Ja jos lukeekin, niin havaintojen mukaan kulettajat tulevat maista, missä liikennekulttuuri on täysin toinen kuin meikäläisillä. Se on vain totuus,että likennekulttuurit eivät ole tasa-arvoisia. Tai, tietysti ovat, jos vain ei välitetä eri maiden liikennetilastoista.

Julkaise syötteitä