sinenmaa Laajentumispolitiikka kannustaa hillittömään lisääntymiseen ja ahneuteen

kapitalismi

Kansallisuuden vihaajissa valuvika

Olipa hyvä, että Nokia-huuman kliimaksivaiheessa suvikset ja muut kapitalistit eivät vaatineet tänne satojen miljoonien Nokia-museota. Rakennus olisi jäänyt, mutta maine mennyt. Ja rakennuskin olisi jouduttu sosialisoimaan. - 

Kapitalismin alkeet peruskurssi-III

Tervetuloa kapitalismin alkeiden kolmannelle peruskurssille. Tällä kurssilla on tarkoitus lähemmin käsitellä ihmisen ideologiaa. Jotta voisimme ymmärtää, mitä ideologialla tarkoitetaan, meidän tulee ensin ymmärtää etiikan suhde vietteihin ja moraalin suhde uskomuksiin. Kyse on oman evolutiivisen eläimellisyyden ja kulttuuria vaalivan ihmisyyden ymmärtämisestä.

Kokoomuksen Guggenheimkapitalismi

Ennen muinoin poliitikot rakennuttivat verovaroilla hiljaa hissun kissun laitoksia, jotka vasta sitten yksityistettiin, kun ne alkoivat tuottamaan kunnolla voittoja. Kuten Imatran Voima, jonka voimalaitokset ja verkot on tehty suomalaisten veronmaksajien rahoilla. - 

 

Valtio on kapitalistien yksityinen työttömyyskassa

Kokoomus vastustaa julkisin varoin kustannettuja palveluita aloilla, joissa on myös yksityisiä toimijoita. Kilpailua saa kuitenkin rajoittaa silloin, kun kyse on kokoomuslaisesta verojen tuhlauksesta. Ei puhettakaan, että joku kokoomuslainen olisi sanonut, että julkisin varoin rakennettava yksityinen museo vääristää kilpailua ja estää yksityisiä pääsemästä markkinoille.

Paremman kapitalismin alkeet, peruskurssi II

Kotimaa, kapitalismi

Tämä on jatkoa Kapitalismin alkeet, peruskurssi I:lle.

http://sinenmaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/87009-kapitalismin-alkeet-peruskurssi-i

Vaatimuksena tälle kursille on ensimmäisen peruskurssin hyväksytty suorittaminen.

Kapitalismin alkeet, peruskurssi I

Sain kyllä aikamoisen sätkyn luettuani hyväuskoisen Tuomas Enbusken kirjoituksen; Hän on tietysti täysin oikeassa siinä, että maailmassa, jossa elämme, ei liiemmin kapitalismia ole, vaan jokainen rikkaaksi ja  valtaan haluava on vain jonkin sortin kommunistipelle. Kerron tässä hyvin lyhýesti, mitä kapitalismi on ja mitä se ihmiseltä vaatii. Koska suvussani on yrittäjyyttä, niin sen pohjalta pystyin helposti ymmärtämään kapitalismin todellisen olemuksen, jonka laitan tässä bittipaperille ylös kaikkien opiskeltavaksi.

 

Julkaise syötteitä