sinenmaa Laajentumispolitiikka kannustaa hillittömään lisääntymiseen ja ahneuteen

Impivaara

Arvoliberaalinen opetus tuottaa isoja ajatuksia

Kun ihmisille opetetaan tasapäisyyttä ja elämisestä riippumatonta ihmisarvoa, niin sen seurauksena ihmisten ajatukset tuppaavat olemaan koko maailmaa syleileviä, yhtä puuta oleva maailmankaikeus itsessään. Tuollainen arvoista vapaa ajattelu ei salli aatteiden tutkimista yksityiskohdissaan, koska perustelematon oletus on, että kaikki uskonnot ja ihmiset ovat samanarvoisia.

Onnelliset suomalaiset kehuvat Suomea

On sanottu, että ihmisen pitäisi nähdä itsensä positiivisesti. Ihmisen pitää kehua itseään, koska muutoin ihminen ei voi olla onnellinen. Oikein onnellinen ihminen on sellainen, joka kehuu myös omaa maataan, ei ainoastaan omaa ulkokuortaan. Nyt tuli esille iloinen yllätys, jota harvemmin näinä suvaitsevaisuuden vuosina on saanut nähdä:

MTV3, 8.2. 2012: "Itsenäinen ja sitkeä kansa kylmässä Pohjolassa – näin suomalaiset kehuvat Suomea!"

Iranilaiset palaavat Impivaaraan

Maailmalla monet maahanmuuttajia tehtailevat kansakunnat ovat hyvin suurissa vaikeuksissa harjoittamansa nykypolitiikan vuoksi. Niiden maiden kansalaiset eivät enää halua maidensa johtajien kuljettavan heitä entistäkin syvemmälle vaikeuksiin, joten ainoa suunta, mistä kansa voi löytää paremman maailman, on paluu niihin arvoihin, joiden mukaan ihmiset elivät ennen nykypolitiikan valtaan tuloa.

Maailmanpolitiikan arkipäivää 5.1. 2012: Syyrian tilanne, ottomaanit, ...

"... Entä miksi Turkissa on innostuttu maan omasta menneisyydestä...":

Julkaise syötteitä