sinenmaa Laajentumispolitiikka kannustaa hillittömään lisääntymiseen ja ahneuteen

historia

Sijoitusrahastot-rahajuoppojen salapolttelua

Raha, historia

Tämän kirjoituksen idea syntyi Seppo Oikkosen hienosta blogi-kirjoituksesta, "Talous ja tiedonfilosofia -- puhumisen turhuus". Kuten monet tietävät, niin olen jo pidemmän aikaa verrannut rikkaita juoppoihin; Rikkaat ovat rahajuoppoja, joille on kehittynyt erittäin hyvä toleranssi, eli sietokyky rahaan. Esimerkiksi joku sijoituspomo kestää miljoonia euroja, eikä ole siitä moksiskaan, kun taasen joku tavallinen saisi sellaisesta rahajuoppohulluuskohtauksen.

Iranilaiset palaavat Impivaaraan

Maailmalla monet maahanmuuttajia tehtailevat kansakunnat ovat hyvin suurissa vaikeuksissa harjoittamansa nykypolitiikan vuoksi. Niiden maiden kansalaiset eivät enää halua maidensa johtajien kuljettavan heitä entistäkin syvemmälle vaikeuksiin, joten ainoa suunta, mistä kansa voi löytää paremman maailman, on paluu niihin arvoihin, joiden mukaan ihmiset elivät ennen nykypolitiikan valtaan tuloa.

Maailmanpolitiikan arkipäivää 5.1. 2012: Syyrian tilanne, ottomaanit, ...

"... Entä miksi Turkissa on innostuttu maan omasta menneisyydestä...":

Urantian rotujen historia ja talousromahdus

"How could an ancient mummy found in remote China have red hair and caucasian features? The answer has sparked a battle over smuggled DNA, Western imperialism, and history as we know it."

Historiallinen analyysi Norjan tapahtumista

Kulttuuri, historia

Nyt on aika tehdä historian kirjoitus Norjassa toissapäivänä tehdystä kauheasta teosta, joka on yksi kaikkien aikojen julmimmista yksittäisen ihmisen suorittamista teoista. Teko sinällään ei yllä lähellekään historiallisia uskonnon ja aatteiden nimissä suoritettuja tekoja raakuudessa ja suuruudessa, mutta kyseinen teko sinänsä on tuonut meidän aikaamme kouriintuntuvalla tavalla sen, mitä aiemmat sukupolvet ovat joutuneet kokemaan.

Julkaise syötteitä